Muisteloja jääkiekkoharrastuksen alkuajoilta Iisalmessa 1950-60-lukujen vaihteesta.

Seppo Kovalainen lähetti omat muistonsa jääkiekosta Iisalmessa 1960- luvulta

Oma luistelun opettelu alkoi talvella 1948 Poroveden jäällä uimarantaan talvisin tehdyllä luistinradalla. Luistimina oli monoihin kiinnitetyt ”nurmeslaiset”, sen ajan välineet. Asuimme tuohon aikaan Kauppakatu 8:ssa, josta oli lyhyt matka radalle. Olin jo aikaisemmin käynyt isäni kansa katsomassa PK-37:n jääpallo-otteluita, joten kiinnostus jääpeliä kohtaan oli syntynyt.

Poikaporukoissa pelattiin jääpalloa viikonloppuisin. Koululiikunnan pääpaino talvisin oli hiihdossa, mutta lyseossa sai urheilutunnilla luistellakin.

Aloin pelata nuorukaisena jääpalloa PK-37:n miesten ”jäähyttely”-otteluissa vastaavien ulkopaikkakuntalaisten  joukkueita  vastaan Iisalmessa ja muualla.

Pikkuhiljaa jääkiekkoharrastuksesta alkoi tulla tietoa Iisalmeenkin. Ollessani hiihtolomalla serkkuni luona Karkkilassa keväällä -60 sain kokeilla hänen kiekkovarusteitaan ja ottaa ensimmäisiä kiemuroita oikeassa jääkiekkokaukalossa! Ostin samalla matkalla ensimmäisen kiekkomailani. Se oli suoralapainen puumaila. Olikohan ensimmäinen Iisalmessa? Pystyin muutaman kerran lämimään luistinradan jääpallolaitoja vasten ennen kuin kevät sulatti radan.

PK-37 perusti jääkiekkojaoksen syksyllä -60 ja muodosti meistä innokkaista nuorista joukkueen, vaikka Iisalmessa  ei ollut kaukaloakaan. Joukkueessa pelasivat mm. Mikko Huttunen, Tolosen veljekset Martti ja Yrjö, Matti Kerovuo….  Saatiin kevättalvella yhtenäiset  peliasut, suojat piti luonnollisesti itse hankkia. Ei ollut lasikuitua tai muovia vielä markkinoilla. Säärisuojien materiaali oli kyllästettyä pahvia, fiberiä, ja pehmikkeenä mallo-huopaa, jota käytettiin hevosen länkien pehmikkeenä. Pääsuojana oli pehmustetuista fiiberipalasista tehty jääpallonpelaajan ”kypärä”. Ei ollut hartiasuojia.

Kaukalon puuttuessa pelimatkat suuntautuivat lähipaikkakunnille, joissa oli kaukaloita. Paikkakunnista mainittakoon Kajaani, Lieksa ja Haapajärvi.

Lukion päättämisen jälkeen keväällä 1962 läksin heti suorittamaan varusmiespalvelustani ja sitten opiskelemaan Helsinkiin. Samana vuonna Iisalmen kaupunginhallitus teki lupapäätöksen jääkiekkokaukalon rakentamisessa Hiekkahautaan. Kaukalo rakennettiin vuonna 1963.

Pelasin muutaman ottelun myöhemmin lomilla pistäytyessäni.

IPK perustettiin vuonna 1966.

Palattuani Iisalmeen 1975 olen pelannut kiekkoa erilaisissa harrastelija- ja veteraaniryhmissä mm. 1990 valmistuneen jäähallin aikoihin perustetussa Lee-pojissa.

Tänä vuonna talvena tulee täyteen 70 vuotta jäällä, joka vuosi.

Maaliskuu 2018

Seppo Kovalainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *